Northern Forest & Wood ry:n jäsenyritys Puustamo Oy on ottanut merkittävän askeleen kasvussaan uuden tehtaan valmistuttua Kuusamon Mäntyselän Kuubion teollisuusalueelle. Noin 2,5 miljoonan euron investointi mahdollistaa tuotannon kehittämisen ja luo edellytyksiä puun jalostusarvon kasvattamiselle sekä uusille työ- ja vientimahdollisuuksille.
Puustamo juhlisti uuden tehtaansa valmistumista avajaisissa elokuun lopulla. Yrityksen omassa avajaisjulkaisussa investointia kuvataan rohkeaksi askeleeksi kohti arkkitehtonisesti laadukkaampia sisäänkäyntejä sekä tuotannon kehittämistä uusien ovitehtaalle suunniteltujen koneiden ja laitteiden avulla.
Puustamon tavoitteena on nostaa puun jalostusastetta ja luoda puukuutioista nykyistä enemmän arvoa, työtä ja vientituloja suoraan Kuusamosta. Uusi tehdas antaa tähän aiempaa paremmat puitteet.
Northern Forest & Wood ry:n näkökulmasta investointi on hieno esimerkki siitä, mitä paikallinen osaaminen, pitkäjänteinen kehittäminen ja usko omaan tekemiseen voivat saada aikaan. Puun jalostusasteen kasvattaminen alueella on yksi keskeisistä keinoista vahvistaa koko puun arvoketjua: mitä enemmän puuta voidaan jalostaa korkeampiarvoisiksi tuotteiksi lähellä raaka-aineen alkuperää, sitä enemmän alueelle voi jäädä osaamista, työtä ja arvonmuodostusta.
Uusi tehdas on myös monen ihmisen työn tulos. Puustamo nosti avajaisten yhteydessä esiin sitoutuneen henkilöstönsä, erikoisosaamisen, rakentajat, suunnittelijat ja yhteistyökumppanit. Tehtaan suunnittelussa mukana ollut Arkkijussi Oy:n Juha Paananen puolestaan avasi juhlapuheessaan oven merkitystä paitsi rakennuksen toiminnallisena osana myös arkkitehtuurin ja ihmisten arjen näkökulmasta.
Kuusamon kaupunginjohtaja toi avajaisissa esiin paikallisen elinkeinoelämän merkityksen ja sen, kuinka arvokasta on, että tämän mittaluokan investointi toteutettiin Kuusamoon.
Puustamon investointi kertoo samalla laajemmasta mahdollisuudesta: Koillismaalla on puuraaka-ainetta, osaamista ja yrityksiä, joilla on halua kehittää uusia tuotteita ja kasvattaa puun paikallista jalostusarvoa. Juuri tällaiset investoinnit rakentavat pohjaa metsä- ja puutoimialan tulevaisuudelle ja alueen elinvoimalle.
Northern Forest & Wood ry onnittelee jäsenyritystään Puustamo Oy:tä uuden tehtaan valmistumisesta ja toivottaa menestystä uuden aikakauden alkuun!