Posion kunta on lähtenyt määrätietoisesti kehittämään puutuoteteollisuuden edellytyksiä alueellaan. Soukkavaaran teollisuusalueella selvitetään parhaillaan mahdollisuuksia CLT-levyjen valmistukseen ja puun jatkojalostukseen.
Tavoitteena on muuttaa alueen tilat nykyaikaiseen, kestävän rakentamisen tarpeita palvelevaan tuotantokäyttöön hyödyntäen alueella jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Työtä ohjaa ajatus Soukkavaaran muuttamisesta yrityspuistoksi, jossa puun jalostusarvoa nostetaan paikallisesti ja resurssiviisaasti.
CLT on moderni ja monikäyttöinen rakennusmateriaali, joka vastaa kestävän rakentamisen vaatimuksiin niin ympäristöystävällisyytensä, teknisten ominaisuuksiensa kuin nopean rakentamisen mahdollistamisen kautta. Näkemyksenä on, että CLT-rakentaminen voi tukea myös matkailuelinkeinoa tarjoamalla luonnonläheisen ja näyttävän ratkaisun rakentamiseen.
Alueelle on hahmoteltu CLT-tuotantolinjaa, ja selvityksissä on tunnistettu Koillismaan sahatavaran soveltuvan hyvin tällaisen tuotannon raaka-aineeksi. Markkinakartoitukset puolestaan osoittavat, että erityisesti matkailurakentamisessa CLT:lle on kasvavaa kysyntää myös kansainvälisesti.
Posion kunta on uutena jäsenenä Northern Forest & Wood ry:ssä, ja liittymisensä myötä se on vahvistanut sitoutumistaan metsien vastuulliseen hyödyntämiseen ja puutuoteteollisuuden kehittämiseen osana alueen elinvoimatyötä. Kunnan rooli aktiivisena toimijana luo pohjaa uusille yhteistyömahdollisuuksille, investoinneille ja työpaikoille.