Metsä- ja puutoimialan jäsenyrityksemme
Jokainen toimija puun tarinassa taimesta puutuotteeksi on yhtä tärkeä. Kaikilta vaaditaan korkeaa osaamista aina uusimman tutkimustiedon soveltamisesta modernien laitteiden hallintaan.
Jäsenet
Jäsenyrityksemme toimivat metsänhoidon, puunkorjuun ja logistiikan, sahateollisuuden ja erilaisten puutuotteiden valmistuksen parissa ja ovat osa vastuullista puun arvoketjua.
Liittymällä jäseneksi olet mukana pohjoisen metsä- ja puutoimialan kehityksen etulinjassa. Meidän kauttamme kuulet alan uutiset, pääset hyötymään erilaisista toimintaympäristöämme parantavista hankkeista ja tulet näkyväksi erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä yhteistyöryhmissä.

Kuusamon yhteismetsä
Vankkaa metsäosaamista ja monipuolista maa- ja vesialueiden hyödyntämistä osakkaiden hyväksi.
Kuusamon yhteismetsä on Suomen suurin yhteismetsä. Yhteismetsän toiminta perustuu kestävään ja vastuulliseen metsätalouden harjoittamiseen. Pääliiketoimintaa on puun tuottaminen ja myynti. Lisäksi Kuusamon yhteismetsä vuokraa erilaisia käyttöoikeuksia maa-alueiltaan ja myy mm. metsästysoikeuksia ja maa-aineksia. Osakkaiden omistamat yhteismetsän metsät sijaitsevat Kuusamossa, Suomussalmella, Taivalkoskella ja Posiolla.
kuusamonyhteismetsa.fi
Naava Palvelut
Naavapalvelut Oy tarjoaa monipuolisia rakentamisen ja kunnossapidon palveluja Pohjois-Suomessa. Yrityksen toimintaan kuuluvat muun muassa uudisrakentaminen, remontointi sekä erilaiset puu- ja pihatyöt.
Naavapalvelut Oy:n työssä korostuvat käytännön toteutusosaaminen, paikallisten olosuhteiden tuntemus sekä puun monipuolinen hyödyntäminen rakentamisessa.
naavapalvelut.fi
Naturpolis – elinvoimaa alueelle
Naturpolis Oy – Nordic Business Center on Kuusamon kaupungin ja Taivalkosken kunnan omistama elinkeinojen kehittämisyhtiö. Metsätaloudella on alueen elinkeinoelämässä tärkeä rooli ja alueen vetovoima, työpaikat sekä yritystoiminnan kehitysmahdollisuudet ovat Naturpoliksen toiminnan ydin. Yhtiön tehtävänä on edistää kannattavan liiketoiminnan ja uusien työpaikkojen syntymistä alueelle, kunnioittaen ajatusta luonnonvarojen kestävästä käytöstä.
naturpolis.fi